21.7.2013

TJ152

Huh

en tiedä oikein, mistä aloittaa. Periaatteessa tän pitäis olla epätoivoinen "kerron tässä nyt kaiken kun en oo puoleen vuoteen kirjottanut mitään"-teksti, mutta nyt ei tunnu siltä. Oon nyt junassa matkalla Rissalaan päiväksi, huomenna kelpparikokeet ja läpipääsyn jälkeen (toivottavasti pääsen siis läpi) takaisin kotiin, lomailemaan moneksi päiväksi.

Oli kai mulla jotain oikeetakin asiaa, nyt mieli on aika tyhjä. Viimeset kaks viikkoa kului alokkaita paimentaessa. Jännää, kuinka paljon oon palvelusaikana muuttunu jo nyt. Muutoksen huomaa kaikesta - alokkaiden epävarmuudesta, tietämättömyydestä ja jopa pelosta. Kukaan ei tiedä, mitä tuleman pitää ja kaikki on uutta. 22 alokasta tähän mennessä on lähteny kotiin, yks niistä on nainen. Tää alokas Pöllänen ei kuitenkaa halunnut kertoo, miks lähti kotiin. Vissiin pari muuttujaa matkalla.

Vaikkei tää palvelusaika oo vielä lähelläkään loppua, niin voin nyt jo omasta mielestä olla ylpeä ittestäni. Mä lähin armeijaan voittamaan itteni ja voittajana aion kotiutuakki. Mä oon selviytyny koko komppanian ainoan varusnaisen roolista. Mua on katottu pitkään vinoon ja oon kuullu supattelua siitä, etten jaksa kuitenkaan, ja kuinka musta tulee riippakivi. Mä oon tehny sairaasti virheitä, esim se ykski tammikuinen kerta, kun mulla oli väärät kengät jalassa ja jouduin juoksemaan monta sataa metriä takasin yksikköön vaihtamaan ne. Ekan täyspakkausmarssin loppupuhuttelussa erikseen alikit huus mun nimeä ja varmistivat et oonhan mäki tullu perille. Mä olin neljäntenä maalissa.

Nyt kesällä oon alkanu oottamaan kotiinpääsyä ihan uudella tavalla. Odotan (ehkä vähän liiankin innoissani)  koulunkäyntiä ja ruuanlaittoa. Alan syömään terveellisesti.

22.12, siis kaksi päivää kotiutumisen jälkeen me lähdetään Thaimaahan. On ollut tosi monta kertaa jo lähellä etten ala pakkaamaan jo :D B Ootan NIiiiiin paljon!

Kuopion asema kuulutettiin jo, palaillaan taas joskus

-Alik Haapala